Blogi

SDP:n ryhmäpuheenvuoro Helsingin kaupunkistrategiaan 2021-2025

Arvoisa puheenjohtaja,

Helsingin uusi strategia luodaan tilanteessa, jossa globaalin pandemian jäljiltä joudumme jälleenrakentamaan paljon. Vanhaan ei kuitenkaan ole paluuta, vaan Helsingin on pikemminkin pystyttävä parempaan.

Määrätietoisesti toteutettuna strategia viitoittaa Helsingin tietä kohti tasapainoisempaa kaupungin kehittymistä ja ilmastoystävällisempää tulevaisuutta – kohti parempaa normaalia.

Varsinainen työ kuitenkin lähtee käyntiin vasta strategian tultua hyväksytyksi. Vain tehokas toteuttaminen ja mittaaminen varmistavat, että hyvät tavoitteet tulevat todeksi kaupunkilaisten arjessa.

Hyvät valtuutetut,

Asuinalueiden eriarvoisuuskehitys vei Helsinkiä väärään suuntaan jo ennen pandemiaa uhaten koko kaupungin kehittymistä. Meillä oli liikaa turvaverkkojen ulkopuolelle putoamaan päässeitä nuoria ja liian pitkät jonot terveysasemille jo ennen koronaa.

Pandemiakaan ei ole kohdellut kaikkia kaupunkilaisia, ikäluokkia tai ammattiryhmiä tasa-arvoisesti. Siksi meille sosialidemokraateille on hyvin tärkeää, että strategiaehdotus sisältää vahvan painotuksen eriarvoisuuden torjuntaan.

Esimerkiksi SDP:n ryhmäaloitteessaan vaatima koronaelpymisen ohjelma toteutetaan. 65 miljoonan lisärahoituksella mahdollistetaan hyvinvointi- ja oppimisvelan purkaminen ja kulttuurin tuki.

Nuorten hyvinvoinnin tukemisessa koulumaailmalla on valtava merkitys. On tärkeää, että varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostosta lähtien aina oppivelvollisuuden laajentamiseen saakka huolehditaan, että jokainen lapsi ja nuori on oikeutettu oppimaan ja yhdenvertainen koulu mahdollistaa oman tiensä löytämisen kaikille. Siksi on merkittävää, että Helsingin koulutuksen kehittämiselle ollaan luomassa strategiset tavoitteet vuoteen 2030 saakka.

Lisäksi vuonna 22 käyttöön otettava terapiatakuu sekä varhaisen vaiheen mielenterveyspalveluiden saatavuuden parantaminen tuovat helpotusta tilanteeseen, jossa apu mielenterveyden ongelmiin on liian vaikeasti saavutettavissa.

Tiedämme myös, kuinka koetuksella kaupungin henkilöstön jaksaminen on pandemian keskellä ollut. Siksi nyt on erityisen tärkeää, että varmistamme työsuhteiden muutosturvan, selvitämme yhdessä henkilöstön kanssa ratkaisuja osaajapulaan vastaamiseksi ja jatkamme palkkakehitysohjelmaa strategiaehdotuksen mukaisesti.

Sisältääpä ehdotus myös paljon muita toimia kaupungin alueiden tasa-arvoisuuden vahvistamiseksi, kuten myönteisen erityiskohtelun avulla ja kaupunkiuudistusalueisiin panostamalla.

Arvoisat valtuutetut,

Kaupungin kasvun on oltava kestävää sosiaalisesti ja taloudellisesti, mutta ilmastokestävyys asettaa raamit koko elinympäristömme kantokyvylle.

Siksi pidämme erittäin tärkeänä, että hiilineutraaliustavoite on aikaistumassa vuodelle 2030 ja luomme uskottavat askelmerkit tavoitteen saavuttamiseksi. Esimerkiksi joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräliikenteen kulkumuoto-osuuden kasvattaminen on toimenpide, joka tukee paitsi kaupunkitilan tehokasta käyttöä, myös ilmastotavoitettamme.

Kaupungin kehittäminen on jatkuvaa tasapainoilua kaupungin asukasmäärän kasvun, uusien kotien ja joukkoliikenneyhteyksien rakentamisen sekä lähiluonnon välilä. Strategiaesitys tuo vakautta tähän keskusteluun ja linjaa myös kaupunkilaisten oikeudesta lähiluontoon.

Hyvät kuulijat

Vaikka strategiaehdotuksessa on paljon hyvää, se ei ole täydellinen. Me sosialidemokraatit toivomme huomattavasti nykyistä enemmän kunnianhimoa omaishoidon tukemiseen, ikäihmisten hoivaan ja terveysasemien hoitojonojen purkamiseen. Haluamme, että jokainen helsinkiläinen pääsee kiireettömään hoitoon viikossa.

Tämä edellyttää resursseja ja selkeitä strategisia päämääriä, joiden toteutumista seurataan. Meidän tulee vaatia terveyspalvelujärjestelmältämme enemmän, eikä kiireettömään hoitoon pääsy ei voi olla hankkeiden ja projektien varassa.

Arvoisat valtuutetut,

On hienoa, että yhteisymmärrys on saavutettu myös riittävien investointien kautta tavoiteltavasta kestävästä kasvusta ja vahvasta kaupunkitaloudesta. Kaupungin vetovoimaisuus ja kaupunkilaisten hyvinvointi tukevat myös koko Helsingin kukoistusta.

Siksi toivon, että emme tyydy vain jälleenrakentamiseen, vaan pyrimme jokaiselle paremman kaupungin kehittämiseen ja uuteen, parempaan normaaliin.

Kruunusillat etenee vihdoin

Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli tänään 25.8. Kruunusillat-hanketta. Monestakin syystä on tärkeää, että hanke viimein, useiden vaiheiden jälkeen etenee valtuuston siunauksella. 

Siltahankkeessa ei ole kyse ainoastaan sillasta – kyse on luottamuksesta kaupungin päätöksenteon johdonmukaisuuteen. Siitä, voivatko kasvavan Kruunuvuorenrannan ja muun Laajasalon nykyiset sekä tulevat asukkaat luottaa kaupungin lupauksiin nopeista joukkoliikenteen yhteyksistä kantakaupungin suuntaan. 

Sujuvilla joukkoliikenteen yhteyksillä on keskeinen merkitys etenkin alle 40-vuotiaiden helsinkiläisten asumistoiveissa. Siksi on kestämätöntä, mikäli uusia asuinalueita tai merkittävää täydennysrakentamista toteutetaan tyylillä “sinne tulee uusi liikenneyhteys ehkä kuuden vuoden päästä, ellei hanke kaadu poliittisiin erimielisyyksiin”. 

Kruunuvuoren alue tulee vuoteen 2030 mennessä olemaan noin 13 500 asukkaan koti ja 800 ihmisen työpaikka. Lisäksi maankäytön tiivistämisen seurauksena muualle Laajasaloon tulee koteja 10 000 ihmiselle. Silta palvelee myös Nihdin alueen tulevia n. 3000 asukasta muun Kalasataman lisäksi. Vastaavasti sillan myötä kantakaupungista tulee olemaan jatkossa nopea yhteys Kruunuvuoren alueen kauniisiin ulkoilumaisemiin. Mahdollisesti raitiovaunuyhteys sillalta voisi tulevaisuudessa jatkua esimerkiksi Jätkäsaareen asti. 

Siltahankkeen edetessä poliittinen oikeisto on tehnyt monenlaisia ehdotuksia, joista on realismi kaukana. Ensinnäkin vaihtoehtoisia toteutustapoja sillalle on selvitetty hankkeen suunnitteluvaiheesta lähtien varsin kattavasti. Esimerkiksi metron kapasiteetti on joka tapauksessa täyttymässä Itä-Helsingissä, ja Laajasalon raitiotie helpottaa metron ruuhkia. 

Autoliikenteen salliminen sillalla taas olisi ollut omiaan aiheuttamaan hankkeen viivästymisen sekä hinnan nousun entisestään, sillä se edellyttäisi merkittäviä teknisiä muutoksia sillan toteutukseen. On epäjohdonmukaista, että kokoomuslaiset päättäjät ovat samanaikaisesti huolissaan hankkeen kustannuksista, ja pyrkivät valtuustossa lisäämään niitä merkittävästi esittämällä autoja sillalle. 

Mitä Kruunusillat-hankkeesta voidaan oppia? Paljon on puhuttu prosesseista sen varmistamiseksi, etteivät suurten hankkeiden hinnat pääse paisumaan matkan varrella. Ajattelen, että vastaavasti tarvitaan rakenteita sen varmistamiseksi, että joukkoliikennehankkeet toteutetaan ajallisesti tarkoituksenmukaisella tavalla suhteessa asuinalueiden kehittämiseen. Päätökset joukkoliikenteestä tulisi tehdä riittävän aikaisin, jotta ihmiset voivat luottaa alueen tulevaisuudennäkymiin. Vastaavasti kapunki hyötyy, kun toimivat raideyhteydet vaikuttavat luovutettavien tonttien hintoihin.

Kaupungin maapoliittisten linjausten periaate siitä, että maankäyttöä ja liikenneinvestointeja suunnitellaan aina yhdessä, kaipaa terävöittämistä. Voidaan pohtia, tulisiko esimerkiksi kaupungin valmisteilla olevaan strategiaan tai muihin suunnittelua ohjaaviin asiakirjoihin kirjata ns. joukkoliikennetakuusta uusille tai merkittävissä määrin täydennysrakennettaville asuinalueille. Tällä taattaisiin, että liikennehankkeet toteutettaisiin vahvemmin ajallisessa yhteydessä asuinalueiden suunnitteluun nähden. 

Julkaistu Helsingin SDP:n verkkosivuilla: https://helsinki.sdp.fi/ajankohtaista/luottamus-uskottavuus-kruunusillat/

Yhdenvertainen kaupunki on turvallinen kaupunki

Helsinki tavoittelee maailman toimivimman kaupungin statusta ja saavuttaakseen tämän, tulee yhdenvertaisuuden olla yksi kaupungin tärkeimmistä arvoista. Eriarvoisuus ja epätasa-arvo haittaavat kaupunkien ja yhteiskuntien kehittymistä kaikkialla maailmassa. Ei ole kenenkään etu, mikäli osa väestöstä voi huonosti.  Yhdenvertaiset kaupungit ovat myös kaikille turvallisia kaupunkeja.

Kaupungin tulee edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kaikilla sen toimialoilla, sekä varmistaa kaupungin alueiden tasa-arvoinen kehittäminen. Kaupungin tulee olla turvallinen paikka asua, työskennellä, opiskella ja käyttää palveluja. Yhdenvertaisuus tarkoittaa myös aktiivista selvittämistä, miten yksilön tausta tai elämäntilanne vaikuttaa kokemukseen kaupungista.

Yhdenvertaisuus ja turvallisuus kulkevat käsi kädessä: turvallista kaupunkia luodessa täytyy huolehtia, että jokainen kaupungin ihminen tulee kuulluksi ja kohdatuksi, eikä kaupunkia tai sen ilmapiirin kehitystä suunnitella vain väestön enemmistö mielessä. Tasa-arvoiset yhteiskunnat ovat myös kaikille turvallisia yhteiskuntia.

Mitä siis voitaisiin tehdä?

Kaikessa päätöksenteossa tulee kattavasti ja oikea-aikaisesti arvioida sukupuoli- ja yhdenvertaisuusvaikutuksia sekä vaikutuksia eri ikäryhmiin. Eri väestöryhmien tarpeita tulee arvioida kattavasti myös kaupunkisuunnittelussa. Näin varmistetaan, että kaupunkia kehitetään yhdenvertaiseksi ja turvalliseksi.

Myönteinen erityiskohtelu on yksi tehokas keino torjua alueiden välistä epätasa-arvoa. Se tarkoittaa, että rahallista tukea vaikkapa nuorisotyöhön kohdennetaan enemmän alueille, joissa tuelle on erityinen tarve.

Kaupungin kaikkiin tiloihin tulee luoda turvallisen tilan periaatteet, jotka toimivat myös käytöskoodina yhteisön jäsenille. Jokaisella kaupunkilaisella pitää olla oikeus opiskella, työskennellä ja asioida turvallisessa ympäristössä.

Kaupungin henkilöstön tulee saada yhdenvertaisuus- ja moninaisuuskoulutusta. Näin työntekijöillä on valmius huomata ja torjua syrjintää sekä luoda luottamusta kaupunkilaisten kanssa.

Pienillä teoilla saadaan suuri vaikutus. Yhdenvertaisuuden edistämisessä on kyse arvovalinnoista.

Elisa Gebhard, juristi, 27, Kruununhaka

Hanna Kivimäki, pääsihteeri, 24, Malmi

Kirjoitus on julkaistu Helsingin SDP:n vaalilehdessä

Vaalikonevastaukseni

Oletko kyllästynyt etsimään tietoa siitä, mitä mieltä ehdokkaat nyt oikeasti eri kysymyksistä ovatkaan?

Vaalikoneet ovat hyvä tapa saada kokonaiskuva siitä, mitä mieltä ehdokas on konkreettisista kysymyksistä. Kokoan tähän linkkejä eri vaalikoneiden vastauksiini kuntavaaleissa 2021.

HS vaalikone: https://www.vaalikone.fi/kunta2021/ehdokkaat/91/340

Ylen vaalikone: https://vaalikone.yle.fi/kuntavaalit2021/29/ehdokkaat/16226?lang=fi-FI

Allianssin vaalikone: https://www.alli.fi/tapahtumat/nuorten-vaalikone#/ehdokkaat/CANDIDATE_rKHinV794n75VLewcZ6tng?lng=fi

𝐉𝐨𝐮𝐤𝐤𝐨𝐥𝐢𝐢𝐤𝐞𝐧𝐧𝐞 𝐨𝐧 𝐢𝐥𝐦𝐚𝐬𝐭𝐨- 𝐣𝐚 𝐲𝐡𝐝𝐞𝐧𝐯𝐞𝐫𝐭𝐚𝐢𝐬𝐮𝐮𝐬𝐚𝐬𝐢𝐚

Viime päivinä on puhuttu siitä, pitäisikö yksityisautoiluun kannustaa enemmän, ratkaisisiko se kaupungin keskustan vetovoima-ongelman? Vastaus on ei, sillä ongelman syyt ovat muualla (korona, verkkokauppa, uudet ostoskeskukset ydinkeskustan ulkopuolella ym.).

Sen sijaan toimiva joukkoliikenne mahdollistaa sujuvan kulkemisen suurelle osalle kaupunkilaisia. Se myös vie yksityisautoilua vähemmän kaupunkilaisten yhteistä tilaa. Jopa viidennes Suomen kasvihuonepäästöistä aiheutuu liikenteestä. Joukkoliikenne on ekologisempi vaihtoehto.

Helsingin on oltava kaupunki, jossa joukkoliikenne on toimivaa ja houkuttelevaa. Tarvitaan panostuksia esimerkiksi nopeisiin ja tiheisiin yhteyksiin. Joukkoliikenteen tulee olla eri puolilla kaupunkia ja kaikkina vuorokauden aikoina yksityisautoilua parempi vaihtoehto.

HSL:n taloustilanne on tilapäisestä koronakriisistä johtuen haastava, mutta pidemmällä lippujen hinnat eivät saa olla este joukkoliikenteen käytölle. SDP on esimerkiksi vaatinut Helsingissä kuluvalla valtuustokaudella HSL-yhtymän rahoitusta muutettavaksi siten, että kunnat kattavat nykyistä suuremman osan joukkoliikenteen kustannuksista. Tämä voisi jonain päivänä mahdollistaa käyttäjille edullisemmat liput.

Mitä sanoisin nuoremmalle itselleni? 3 syytä miksi Pridea tarvitaan

Teininä aloitin sateenkaariaktivismin. En rynnännyt sateenkaarilippu liehuen torille, vaan ujosti etsin kaltaisiani järjestötoiminnasta ja kävin perheeltäni salaa marssimassa kulkueessa. Paljon haluaisin sanoa tuolle nuoremmalle itselleni, mutta ensin on syytä pohtia, mikä on Priden merkitys +10 vuotta myöhemmin.

  1. Vähemmistöjä vainotaan yhä systemaattisesti 

Vähemmistöihin kohdistuvan vihan pahimpia muotoja ovat väkivalta ja vaino. Esimerkiksi Setan mukaan vuodesta 2008 alkaen on raportoitu yli 3314 transihmisten tai sukupuoleltaan moninaisten ihmisten murhaa. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat ei-valkoiset henkilöt.  Euroopassa vähemmistöjen tilanne ei ole kehittynyt yksinomaan positiiviseen suuntaan, vaan esimerkiksi vihapuheen lisääntymistä ja asenteiden koventumista on tapahtunut viime vuosina.

Silti ensimmäiset Pride -kulkueet, niiden myötä maailman muuttuminen vähitellen ja lainsäädännön yhdenvertaistaminen ovat mahdollistaneet sen, että kaltaiseni ihmiset voivat unelmoida ihan tavallisista asioista. Esimerkiksi vasta n. 50 vuotta sitten homoseksuaaliset teot oli Suomessa kriminalisoitu, kun nykyään samaa sukupuolta olevat parit voivat solmia avioliiton. Näitä oikeuksia ei voida pitää itsestäänselvyytenä vaan kamppailujen tuloksena. On myös iso kysymys, jatkuuko vähemmistöjen oikeuksien kokonaisuudessaan hyvä kehitys myös tulevaisuudessa, vai annammeko sen ottaa takapakkia. 

  1. Sateenkaarevat nuoret voivat muita huonommin

Vuonna 2010 katsoin Ylen “Homoiltaa” mielessäni kaikki nuoret, joita tiettyjen illassa esiintyneiden henkilöiden sanat satuttivat. Vaikka Pride -viikko on kehittynyt marginalisoidun ryhmän protestista kansanjuhlaksi, pääsevät edelleen ääneen myös ihmiset jotka vihaavat. Edelleen on ilmeisesti salonkikelpoista kutsua toisen identiteettiä ideologiaksi.

Kautta linjan vähemmistöön kuuluvat nuoret voivat muita huonommin, ja itsemurhat ovat yleisempiä. Valitettavasti tilanne ei tule allekirjoittaneelle yllätyksenä. Nimittäin kouluterveyskyselyn mukaan joka neljäs seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvista yläkoululaisista kokee kotonaan fyysistä väkivaltaa, ja henkistä väkivaltaa vieläkin suurempi osa.

Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan nuoruutta, jossa täytyy pelätä olla oma itsensä kotonaan. Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään henkistä tai fyysistä väkivaltaa niiden toimesta, joista on riippuvainen monella tapaa. Toivon, että asenneilmapiiri muuttuu niin, että jokaisen nuoren ensimmäinen seurustelukumppani voisi olla häpeän sijaan ylpeyden aihe. Siksi on tärkeää, että mahdollisimman moni näyttää tukensa Priden sanomalle.

  1. Esikuvia ei edelleenkään ole liikaa

Jo vuonna 2010 Helsinki Pride -viikon teemana oli esikuvat, siis sama teema kuin nyt 10 vuotta myöhemmin. Muistan tuolloin 17-vuotiaan itseni googlettamassa, löydänkö kaltaisiani politiikasta, johtotehtävistä tai tietyiltä konservatiivisiksi mielletyiltä aloilta. Löysin yksittäistapauksia, ja näille lasikattojen rikkojille olen kiitollinen. Silti, myös Suomessa vuonna 2020 toivon, että useampi vähemmistöön kuuluva päätyy johtajaksi, asiantuntijaksi ja käyttämään valtaa. Kun ennen toivoin, että television draamasarjoissa olisi kaltaisiani hahmoja, toivon sitä yhä. Nykyisin toivon myös, että kuva vähemmistöistä monipuolistuu, ja traagisten tarinoiden rinnalla näemme yhä enemmän sankaritarinoita. Toivon että L-koodin Bette Porterin kaltaisia ehdokkaita poliittisiin johtotehtäviin nähdään tulevaisuudessa enemmän myös tosielämässä. 

Ehkä tärkeimmät asiat, jotka nuoremmalle itselleni sanoisin:

Älä ikinä pelkää olla oma itsesi. Älä yritä sopeutua joukkoon. Älä pelkää konservatiivisena pitämiäsi ihmisiä. Muista että on ihan ok tykätä savolaisista tytöistä. 

Olemmeko valmiina yhtenäiskulttuurin jälkeiseen perhepolitiikkaan?

Teksti on kirjoitettu STTK:n syntyvyyttä käsittelevään pamflettiin.

Kun kyse on syntyvyydestä, kääntyvät katseet usein nuoriin. Syntyvyyden lasku on jyrkentynyt viime vuosina, mutta se on ollut vuodesta 1969 lähtien alle väestön uusiutumistason. On siis virheellistä väittää, että nuoret olisivat yksin syyllisiä tähän länsimaisittain tyypilliseen ilmiöön. Nuorten kokemusten ymmärtäminen voi kuitenkin auttaa meitä kohti ratkaisuja. 

Henkilökohtainen teema vaatii myös hieman henkilökohtaista pohdintaa. Kuulun millenniaalisukupolveen, ja laajahkossa ystäväpiirissäni vain parilla omaan ikäluokkaani kuuluvalla on lapsi. Moni ystävistäni ei halua lapsia ollenkaan. Joku haaveilee adoptiosta, sillä kammoksuu ajatusta synnyttämisestä. Osa suunnittelee lapsen hankkimista itsenäisesti, ilman kumppania. Eräs on aina haaveillut lapsesta, mutta joutuu nyt arvioimaan toiveitaan uudestaan ilmastosyistä – vauva kun ei varsinaisesti ole ekoteko. Osa on jo haudannut vauvahaaveensa, kun ei ole tähän mennessä löytynyt henkilöä, jonka kanssa perustaa perhe. Samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa elävä joutuu selvittämään, miten vauva ylipäänsä tehdään. Monella suurimmat haaveet elämässä liittyvät uraan, ja useat tuttuni ovat melko vastikään solmineet elämänsä ensimmäisen toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen. Toiset kokevat taloudellisen- tai muun elämäntilanteen turhan epävarmaksi. On myös niitä, jotka eivät yksinkertaisesti kykene hankkimaan biologisia lapsia. Tämän kaiken lisäksi tulee huomioida, että nuoret eivät ole heterogeeninen joukko, vaan henkilökohtaisia tarinoita on yhtä paljon kuin nuoria ihmisiä. 

Mitä tulee perheellistymiseen liittyviin toiveisiin, ei yhtenäiskulttuurista ole tietoakaan. Eikä tämä ole välttämättä huono asia, vaan esimerkiksi naisilla historiallisen hyvät mahdollisuudet päättää oman elämänsä suunnasta. Oikea kysymys ei ehkä sittenkään ole, miksi nuoret eivät hanki lapsia. Sen sijaan pitäisi kysyä, onko yhteiskuntamme valmis siihen, että perheen konsepti on erilainen kuin 50 vuotta sitten, eivätkä vanhat ajat palaa. Onko yhteiskuntamme aidosti valmis yhtenäiskulttuurin jälkeiseen perhepolitiikkaan? 

THL:n mukaan Suomessa noin kolmasosa kaikista perheistä ei vastaa perinteistä käsitystä ydinperheestä. Esimerkiksi yli viidennes perheistä on yhden vanhemman perheitä. Tilastokeskuksen luvut kertovat, että sateenkaariperheiden määrä on kasvanut jo vuosien ajan ja kasvaa yhä, joskin kyse on myös siitä kuinka näkyväksi ja mahdolliseksi vähemmistöjen olemassaolo on tehty. Kaikesta tästä huolimatta perheen ihanne tuntuu yhä olevan äiti, isä ja kaksi lasta. Esimerkiksi ehdotus läheisten päivän juhlimisesta päiväkodeissa isän- tai äitienpäivän sijaan kohtasi melko paljon vastustusta. Samaa sukupuolta olevat parit ovat saaneet vasta vuodesta 2017 lähtien solmia avioliiton. Laki edellyttää yhä sukupuolensa korjaavan henkilön sterilointia. 

Samaan aikaan nuorilla sukupolvilla on jatkuvasti moninaisempia esikuvia, idoleita ja polkuja. Kun ei ole pakko sopeutua ydinperheen muottiin, miksi tinkiä omasta identiteetistään? Toisaalta, vaikka nuoret tutkimusten mukaan arvostavat vakautta, kuten omistusasumista ja vakituisia työsuhteita, ei näiden saavuttaminen ole mikään itsestäänselvyys. Samalla paineet ydinperheen puuttumisesta voivat aiheuttaa myös pahoinvointia ja ahdistusta. Esimerkiksi nuorista vastentahtoisesti lapsettomista miehistä suurin osa ilmoittaa syyksi sopivan kumppanin puuttumisen, ja sama koskee myös isoa osaa naisista. Samalla julkisessa keskustelussa on muodikasta syyllistää näitä ihmisiä vääränlaisesta deittailukulttuurista tai itsekkyydestä. Yhteiskunta, joka arvostaa vain ydinperhettä on julma ja ahdas jäsenilleen, minkä lisäksi se tuskin edistää syntyvyyden kasvua. 

Toisaalta hyvinvointivaltion kannalta on mahdoton yhtälö, että syntyvyyden lasku jatkuu, hoivamenot kasvavat väestön ikääntyessä ja samalla nuoret sukupolvet voivat huonosti tai syrjäytyvät. Jos luovumme lapsista, luovumme samalla lupauksesta siitä, että hyvinvointivaltio kestää tulevaisuudessa. 

Kyse on monilta osin asenneilmapiiristä, sekä sitä heijastavista käytännöistä. Liberaalimpi suhtautuminen moninaisiin valintoihin sekä perheisiin ja tätä tukeva lainsäädäntö voisi parhaimmillaan edistää myös syntyvyyskehitystä. Myös perheystävällisemmän työelämän osalta voidaan tehdä paljon. Perhevapaauudistus tai joustavammat käytännöt työpaikoilla ovat osa yhteiskunnan tasa-arvoa, mutta niiden yhteyttä syntyvyystilastoihin ei voida täysin varmasti osoittaa. 

Meidän on hyväksyttävä, että lisääntyminen on läpensä henkilökohtainen asia. Näin ollen ei ole olemassa varmoja keinoja saada nuoria innostettua lapsentekopuuhiin. Mikäli haluamme, että yhteiskuntamme kykenee huolehtimaan kaikista, meidän on suunnattava katseemme toiseen vaihtoehtoon – siis maahanmuuttoon. Viime kädessä kyse on siitä, näivettääkö ahdas identiteettipolitiikka hyvinvointivaltiomme, vai hyväksymmekö paitsi moninaiset perhemuodot, myös maahanmuuton osaksi Suomalaista yhteiskuntaa. 

Pari ajatusta tulevaisuudesta

Aloitin vähän alle kaksi vuotta sitten nuorisoalan kattojärjestö Allianssin puheenjohtajana. Eräs meidän hallituslainen luonnehti tätä ajanjaksoa pikakelaukseksi kaikesta mahdollisesta, mitä järjestössä edes voi tapahtua. Ainakin minun puoleltani kauteen on sisältynyt tunteiden koko kirjo. Kun kävin läpi puhelimellani otettuja kuvia näiden vuosien varrelta, sain onnekseni huomata että enemmistö oli nimenomaan ryhmäkuvia – sillä kaikessa on ollut kyse yhdessä tekemisestä.

Allianssi on kehittynyt valtavasti, ja itse koen kehittyneeni sen kanssa. Järjestön nimestä alkaen moni asia on muuttunut, että voisimme jatkuvasti paremmin palvella moninaista nuorisoalaa ja olla entistä vaikuttavampi toimija. Puheenjohtaja ei voi luoda uutta yksin, vaan hirveän tärkeää on haalia ympärilleen ihmisiä joilla on paitsi ajatuksia ja osaamista, myös kykyä toteuttaa. Porukan voimin ovat syntyneet ja toteutuneet Allianssin monet uudet avaukset kuten politiikkaviikko, nuorisoalan yhteinen tavoiteohjelma tai Suomen ja Euroopan suurimman ongelman (lue: nuorten syrjäytymisen) ratkaisemiseen tähtäävät kampanjat. Olemme keskittyneet siihen, mikä meitä yhdistää ja antaneet alan huipputekijöille tilaa loistaa.

Olen valtavan ylpeä meidän koko nuorisoalasta ja sen tekijöistä – niin palkallista kuin vapaaehtoistyötä tekevät ovat sydämellä mukana sen puolesta, että nuoret voisivat paremmin, tekevät hommia tunteja säästelemättä ja usein pienillä resursseilla. Kunnallisen ja seurakunnallisen nuorisotyön tekijöitä ja nuorisojärjestötoimijoita on syytä hypettää, ilman heitä aika monella meistä olisi asiat huonommin.

Allianssissa emme ole kuitenkaan vielä täysin valmiita tavoitteissamme. Haluan, että nuorisoala saadaan aidosti pelaamaan yhteen. Haluan, että nuoret pääsevät mukaan demokraattiseen päätöksentekoon ja politiikkaan käyttämään valtaa sukupolvensa äänellä. Haluan, että yhteiskuntamme on oikeudenmukainen ja reilu kaikille sukupolville. Haluan, että syrjäytymistä pystytään ehkäisemään ja torjumaan nykyistä tehokkaammin. Haluan, että nuorten ääni saadaan kuuluville ilmastopolitiikan edelläkävijyydessä. Haluan, että Allianssi kykenee vastaamaan nuorisoalan odotuksiin joka päivä uudelleen.

Myös itse olen oppinut muun muassa sietämään omaa epätäydellisyyttä, kuuntelemaan tarkemmin, ottamaan vastaan ja antamaan palautetta sekä edistämään kompromisseja. Olen oppinut että yhdenvertaisuustyö ei tule koskaan valmiiksi vaan aina on parantamisen varaa. Olen oppinut, että tunteiden näyttäminen ei vie minulta uskottavuutta.

Ei ole mitenkään helppo tehtävä johtaa luottamustoimisena puheenjohtajana moniäänisen alan kattojärjestöä. Sen, miten olen tästä tehtävästä suoriutunut, päättävät jäsenet Allianssin syyskokouksessa 20.11.2019, jossa olen ehdolla jatkokaudelle Allianssin puheenjohtajana.

Ilokseni minua ovat päättäneet tukea jo (aakkosjärjestyksessä) seuraavat jäsenjärjestöt:
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Finlands Svenska Skolungdomsförbund (FSS) rf, Keskustan Opiskelijaliitto ry, Kokoomuksen Nuorten Liitto ry, Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta ry, Lasten kesä ry, Suomen Keskustanuoret ry, Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry, Suomen ylioppilaskuntien liitto ry, Sosialidemokraattiset Nuoret Ry, Sosialidemokraattiset opiskelijat – SONK ry, Svensk Ungdom, Svenska Folkpartiets Ungdomsorganisation rf / RKP-nuoret, Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen nuorisojärjestö ry, Vasemmistonuoret ry, Vasemmisto-opiskelijat ry ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Lisäsi moni järjestö päättää mahdollisesta tuesta lähitulevaisuudessa eli lista saattaa kasvaa. Olen valtavan kiitollinen jokaiselle tuesta! 🧡

Haluaako järjestösi mukaan tukijaksi, tai muuten kuulla ajatuksiani lisää? Laita minulle viestiä vaikka täällä tai sähköpostitse, tulen mielelläni kertomaan lisää itsestäni ja ajatuksistani!

Ensi vaalikaudella pitää viimein kieltää eheytyshoidot

Setan kyselytutkimuksista käy ilmi, että seksuaalivähemmistöön kuuluvilla nuorilla on muita suurempi riski mielenterveysongelmille. Myös HS keräsi seksuaalivähemmistöön kuuluvilta kokemuksia identiteetin peittelystä. On tärkeää, että käsitteitä kuten itsesyrjintä ja vähemmistöstressi avataan kaikkien tietoisuuteen. Näin ikään:

“Seksuaalivähemmistöjä kuormittaa niin sanottu vähemmistöstressi. Vähemmistöstressi on seurausta syrjinnän, ulos sulkemisen ja näkymättömyyden kokemuksista. Käytännössä se voi tarkoittaa, että nuoruuteen kuuluvat asiat jäävät kokematta tai ne pitää ainakin peittää. Ensirakkaus ja ihastuminen pitää piilottaa jopa itseltään.”

Myös kevään vaalikoneissa esiin nousevat vanhat tutut kysymykset vähemmistöjen asemasta: onko nyt ihan varmasti homojen ja lesbojen ookoo avioitua (huolimatta siitä, että tästä on jo kaksi eduskuntaa äänestänyt, vuosina 2014 ja 2017), tai miten ehdokas suhtautuu jos oma fiktiivinen lapsi menee samaa sukupuolta olevan kanssa naikkuliin. Jälkimmäinen toki kertoo hyvin paljon ehdokkaasta, mutta ei liity mitenkään politiikan tekoon.

On tärkeää mitata ehdokkaiden ihmisoikeuskantoja. Mainitut vaalikonekysymykset syntyvät kuitenkin harhaluuloista, että vähemmistöjen oikeudet olisivat jotenkin tulleet valmiiksi, eikä muita arvoja mittaavia kysymyksiä olisi olemassa. Tai että eduskunnasta käsin ei enää voitaisi tehdä enempää vähemmistöjen aseman parantamiseksi. Paljon on tapahtunut, mutta myös tulevan eduskunnan pitää jatkaa tiellä, jolla tehdään Suomesta ihmisoikeuksien mallimaa. Ja ei, emme ole vielä perillä.

Yksi näistä uudistustarpeista on eheytyshoitojen kieltäminen. Edelleen Suomessa harjoitetaan tätä hoidoksi naamioitua henkistä väkivaltaa, jolla pyritään muuttamaan ihmisten identiteettiä. Erityisen julman konseptin näistä niin kutsutuista hoidoista tekee niiden edustama mielikuva siitä, että vain yhdenlainen seksuaali- tai sukupuoli-identiteetti olisi kokonainen, eheä. Tällä konseptilla voidaan murskata nuoren ja vähän vanhemmankin hoidettavan itsetunto.

Eheytyshoidot ovat olleet jo pitkään poliittisessa keskustelussa puoskarilain eli vaihtoehtohoitoja koskevan kokonaisuuden osana. Laki ei kuitenkaan ole toistaiseksi edennyt selvityksiä pidemmälle, huolimatta siitä, että kyseessä ei olisi lakiteknisesti kovin vaikea uudistus. Eheytyshoidot on kielletty jo Iso-Britanniassa, Maltalla sekä osassa Espanjaa. On hyvä, että STM:ssä on viime lokakuussa aloitettu puoskarilainsäädännön valmistelu jälleen. Eheytyksen kuitenkin voi ja se pitää kieltää huolimatta siitä, mitä käy muun puoskarilain.

Eheytyshoitojen kiellon lisäksi ensi vaalikauden tärkeimpiä ihmisoikeuskysymyksiä ovat translain uudistus sekä sukupuolittuneen väkivallan kitkeminen. Tavoitteeksi pitää asettaa Suomi, jossa moninaisuus on juhlan aihe, eikä kenenkään tarvitse potea vähemmistöstressiä. Lainsäädännöllä vaikutetaan konkreettisesti ihmisten tilanteisiin, sekä annetaan signaaleja identiteettinsä kanssa kamppaileville nuorille.